Hae
Henriikka Johanna

Hyvät urheilurintsikat ovat kaiken A ja O

Urheillessa hyvät urheilurintsikat ovat kaiken A ja O. Itse arvostan, että urheilurintsikat antavat äärimmäistä tukea: rinnat eivät liiku juurikaan, eivät purista, mutta ovat silti napakat eikä kauniista ulkonäöstä mitään haittaa ole. Itsellä meni pitkään, että löysin sopivat urheilurintsikat, jotka täyttävät omat vaatimukset. Tiesitkö, että juostessa rinnat eivät liiku vain ylös ja alas, vaan myös sivuille tehden kahdeksikon mallista liikettä? Riippumatta rintojen koosta, tukemattomina ne liikkuvat jopa 15cm! (Univeristy of Portsmouth) Ei siis ihme, että erityisesti juostessa urheilurintsikat ovat oltava todella tukevat, myös sivulta.

Itse olen amerikkalaisen jalkapallon myötä joutunut panostamaan urheilurintsikoihin entistä enemmän, sillä juoksu on tullut osaksi treeniä. Ennen treenasin vain kuntosalilla, joten silloin urheilurintsikat eivät olleet niin suuressa roolissa. Toki olen aina arvostanut hyviä urheilurintsikoita, mutta juoksun tullessa kuvioihin mukaan, niiden ominaisuudet ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Kukapa sitä haluaisi juostessa rintojen heiluvan puolelta toiselle, ylös ja alas aiheuttaen kipua ja rintojen venymistä. Nauran aina sille, että juostessa tulee mustelmia leukaan jos urheilurintsikat ei anna tarpeeksi tukea ja tissit pääsee heilumaan joka suuntaan 😀

Omat SuosikkiMerkit urheilurintsikoisTa

Olen jo pitkään käyttänyt Yvetten urheilurintsikoita ja niitä voin suositella ehdottomasti. Heillä on upea valikoima erilaisia malleja, värejä sekä kokoja. Heiltä löytyy myös urheilurintsikoita kolmesta eri tukiluokasta. Kevyempää tukea esim joogaan ja vahvaa tukea juurikin juoksuun tai muuhun kovatempoiseen lajiin jossa rintojen liike tulisi minimoida.

Yvetten urheilurintsikat. Edessä kätevä vetoketju, joka helpottaa pukemista

Yvette x Martina malliston urheilurintsikat

Vaikka 9/10 treenikerroista vedän päälle Yvetten liivit, silloin tällöin päälle menee Röhnichin tai Casallin urheilurintsikat. Näiden merkkien valikoima on myös hyvä, mutta jotenkin en ole sieltä löytänyt samanlaisia suosikkeja kuin Yveteltä. Olen kuullut paljon hyvää myös Shock Absorber:n rintsikoista. Kun jälleen kaupoissa saa liikkua ja shoppailla, suuntaan kokeilemaan heidän urheilurintsikoita.

Mitkä ovat sun suosikit urheilurintsikoista? Oletko merkkiuskollinen vai löytyykö suosikkeja useammasta merkistä? Ois kiva kuulla sun suosikit.

-Henriikka

Lue myös

Parhaimmat treenivaatteet pluskokoiselle – ja miksei muillekin

Treenit jäissä, miten nyt treenaan

Entinen sohvaperuna, nykyinen urheilija

Ruokapäiväkirja – mitä minä syön

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Tiktokissa

Treenit jäissä, miten nyt treenaan

Vallitsevan tilanteen vuoksi kaikki jenkkifutis treenit ovat jäissä. Tai ei kaikki, vaan lähinnä yhteiset treenit. Valehtelisin jos väittäisin, että tämä ei tunnu missään. Varsinkin, kun kyseessä on joukkuelaji niin olisi erityisen tärkeää päästä yhdessä treenaamaan. Nyt ei auta kuin sopeutua tilanteeseen ja uskoa siihen, että joskus vedetään taas treenit yhdessä. Onneksi treenaamista ei tarvii lopettaa kokonaan ja itsekseen voi treenailla.

Kuva: Suvi Elo

KotItreenit kunniaan

Vaikka sali jossa itse teen treenit on edelleen auki, olen kuitenkin jättänyt siellä treenaamisen. Missään nimessä en kuitenkaan ole irtisanonut omaa jäsenyyttäni! Onneksi treenata voi muuallakin, kuin salilla. Tunnustan, että kotona treenaaminen ei ole itselle yhtään mieluisa juttu ja tuntuu jotenkin hankalalta alkaa treenata olohuoneessa. Saatiin maanantaina seuralta ohjeet kotitreeniin, joten nyt ei ainakaan jää siitä kiinni ettei tiedä mitä tehdä. Joten eiköhän tämä tästä lähde sujumaan.

Ylös, ulos ja lenkIlle

Treenit voi myös viedä ulos. Onneksi on kevät tuloillaan ja valoa riittää jopa 12h. Ja koska vielä ulkona saa vapaasti liikkua, niin miksei nauttisi siitä. Itse olen päättänyt kasvattaa omaa juoksukuntoa, joten nyt on hyvä aika alkaa toteuttamaan tätä. Oma juoksukunto on siis täysi nolla, jos ei jopa miinuksella. Mutta täältä tullaan, hitaasti ja varmasti. Olen jo muutaman kerran käynyt testaamassa juoksu (tai hölkkää pikemminkin) ja yllätyin positiivisesti. Ei se oma kunto ollutkaan ihan niin huono, mitä kuvittelin 😀

Kuva: Suvi Elo

Muistetaan kaikesta huolimatta pitää itsestään huolta ja nauttia asioista joita saadaan ja voidaan tehdä sen sijaan, että mietitään mitä ei saada tehdä.

-Henriikka

Lue myös

Pakaralihkasen aktivointi – herätä uinuvat pakarat

Jenkkifutis, laji joka vei sydämen heti

Miten minusta tuli valmentaja hyvinvointialalle?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa