Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikattu personal trainer – uhka vai mahdollisuus?

Lihavuusleikattu personal trainer, sanapari joka aiheuttaa itsessä jälleen paljon ajatuksia ja tunteita. Yksi iso toive viimeisen parin vuoden aikana on ollut opiskella personal traineriksi. Olin jo aloittamassa opinnot, kunnes korona tuli ja pisti kaiken sekaisin. Koin siinä vaiheessa, että on parempi siirtää opintoja eteenpäin. Vieläkään en ole siis pt opintoja aloittanut. Nyt, kun lihavuusleikkaus on edessä, mietin jälleen voinko olla pt? Lihavuusleikattu personal trainer, uhka vai mahdollisuus?

lihavuusleikattu personal trainer

Olen pohtinut aiemminkin sitä, miten hyvinvointialalla työskentelviä ihmisiä arvioidaan ulkonäön perusteella. Ylipainoinen ravintovalmentaja ei olisi pätevä, koska ei osaa noudattaa omia ohjeitaan? Tai hieman pullukampi personal trainer ei kykene olemaan pätevä, koska ei ole saanut itseään treenattu ”täydelliseen” kuntoon. Mikä edes on täydellinen kunto, siinä hyvä kysymys. Mihin katerogiaan mahtuu lihavuusleikkauksen läpi käynyt personal trainer? Antaako tämä ulkonäkökeskeinen ala kyseiselle henkilölle edes mahdollisuutta toimia alalla?

Vai olisinko sittenkin loistava lisä tuolle hyvinvointialalle ja personal trainereiden maailmaan? Hieman erilaisella näkökannalla ja erilaisen polun kulkeneena voisin varmasti palvella erilaisia asiakkaita kuin jokin toinen personal trainer. Oma asiakaskuntani voisikin koostua juuri elämäntapamuutoksen aloittavista ylipainoisista sekä mahdollisesti lihavuusleikkauksen läpikäyneitä henkilöitä, jotka haluavat aloittaa kuntoilemaan. Uskallan väittää ja toivoa, että samoja asioita läpikäynyt ihminen osaa samaistua asiakkaan tilanteeseen paljon helpommin kuin valmentaja, joka ei tiedä asiasta mitään.

Lihavuusleikattu personal trainer

Kaiken tämän pohtimisen, vatvomisen ja itsensä kyseenalaistamisen jälkeen uskon, että lähden toteuttamaan omaa haavetta ja unelmaa. Ja jos kävisi niin, että en koskaan saisi yhtään asiakasta, olisi ainakin tämä kortti katsottu. Mitään ei tarvitsisi myöhemmin jossitella eikä katua ettei ottanut asiasta selvää. Seuraavaksi taidan lähteä tutustumaan eri koulutusvaihtoehtoihin, minkä kautta opiskella pt:ksi.

Miltä sinusta kuulostaa ”lihavuusleikattu personal trainer”? Uskotko, että sillä on merkitystä? Voisitko kuvitella olevasi asiakkaanani?

-Henriikka

 

lue myös

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla

Kehorauha on JOKAISEN oikeus

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Ravitsemuksen aakkoset – osa 2/2

Sain ajatuksen kirjoittaa ravitsemuksen aakkoset -postauksen, jossa käyn jokaisen kirjaimen läpi aakkosjärjestyksessä ja kerron omasta mielestäni tärkeimmän asian kyseisen kirjaimen kohdalta. Painotan vielä, että kyseessä on minun mielestä tärkein asia. Joku toinen voi olla eri mieltä. Tämä toinen osa olikin huomattavasti vaikempi, kun sisältää kirjamia joita suomenkielessä on hieman vähemmän 😀 Lue myös ensimmäinen osa: Ravitsemuksen aakkoset – osa 1/2

n = nauti

Ruoasta on hyvä myös nauttia. Hyvä ruoka, parempi mieli kuten sanotaan.

o = opettele

Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten myös itselle sopivan ravitsemuksen löytämiseen voi mennä aikaa. Jos toiselle sopii syöminen ravitsemussuositusten mukaan, voi toiselle olla ketoruokavalio parempi. Kokeilemalla ja opettelemalla jokaiselle löytyy varmasti itselle parhaiten sopiva tapa.

p = päivällinen

Yksi päivän ateroista, joita ei tulisi jättää välistä. Vaikka sanotaan, että aamupala on päivän tärkein ateria, samalla tavalla päivällinen on.

q = quorn

Quorn on Fusarium venenatum-punahomeesta valmistetun, lihan korvikkeeksi tarkoitetun sieniproteiinivalmisteen tuotemerkki. Quorn ei ole itselle lainkaan tuttu, enkä sitä ole koskaan edes maistanut. Q-kirjaimella vaan oli aika vaikea keksiä mitään 😀

r = riittävästi

ravitsemuksen aakkoset

Ruokaa riittävästi, jotta kroppa toimii. Etenkin naiset yleisesti vähentävät ruokaa, kun tavoitteena on painonpudotus. Syömällä kuitenkin riittävästi ja säännöllisesti, myös paino putoaa.

s = säännöllisyys

Syömisessä yksi tärkeimmistä asioista on säännöllisyys. Kun syöt säännöllisesti, nälkäkiukku ei yllätä ja verensokerit pysyy tasaisena koko päivän.

t = Terveellisyys

Vaikka terveellinen ravitsemus on hyvän olon pohja, ei kaikkea tarvitse kuitenkaan aina miettiä kovin tarkkaan. Kun pidät huolen, että syöt monipuolisesti kasviksia, proteiinin lähteitä, hiilihydraatteja sekä rasvaa, on todennäköistä että ruokavaliosi on perus terveellinen.

u = uunijuurekset

Yksi oma lempiruoka jälleen nopeuden ja helppouden vuoksi. Lisää pellille reilusti juureksia, tilkka öljyä ja mausteita. Paahda uunissa ja tarjoile esim. kanan kanssa.

v = vihannekset

Vihanneksiksi kutsutaan kasveja, joita voidaan käyttää ravintonaja jotka eivät ole hedelmiä, pähkinöitä, yrittejä, mausteita tai viljaa.

w = wok = vokki

Vokkiruoka on mitä parhain ja helpoin tapa saada ruokaa erilaisia kasviksia. Laita kuumalle pannulle tilkka öljyä ja paista kasviksia oman maun mukaan. Lisää joukkoon jokin proteiininlähde sekä nuudeleita ja ateria on valmis.

x = xylitol = ksylitoli

Ksylitoli eli koivusokeri on sokerialkoholi. Sitä käytetään vähäkalorisena ja monille mikrobeille energiaksi kelpaamattomana makeutusaineena muun muassa purukumeissa. Ksylitolin käytön sen eri muodoissa (muun muassa purukumeissa, pastilleissa ja hammastahnoissa) katsotaan usein estävän hammasmätää eli kariesta.

y ??

z = zucchini = kesäkurpitsa

Kesäkurpitsa on monipuolinen vihannes. Kesäkurpitsa taipuu salaatteihin, keittoihin, pataruokiin, paistoksiin ja jopa kakkuun sekä hilloksi. Raakaa kesäkurpitsaa voi käyttää kurkun tavoin, mutta parhaimmillaan kesäkurpitsa on kypsennettynä. Kesäkurpitsan kumppaniksi erilaisiin ruokiin sopivat hyvin sienet, sipulit, tomaatit ja sitruuna sekä monet yrtit, kuten basilika, oregano ja minttu. Myös kesäkurpitsojen kukat ovat syötäviä – koristele niillä salaatit sekä kesän juhlaruoat.

å ??

ä = ähky

Vältä syömästä itseäsi ähkyyn eli liian täyteen. Tällöin olo voi olla tukala ja huono useamman tunnin.

ö = överit

Välillä on hyvä heittää kaikki säännöt romukoppaan ja vetää niin sanotusti överit! Syödä ja juoda niin paljon mitä mieli tekee. Kyllä taas löytyy virtaa ja energiaa arkeen, kun välillä pistää elämän ranttaliksi.

-Henriikka

lue myös

Energiaravintoaineiden ABC – hiilihydraatit

Energiaravintoaineiden ABC – proteiinit

Energiaravintoaineiden ABC – rasvat

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa