Vuosi bloggaamista takana – vuoden 2020 luetuimmat top 5 postaukset
Joulukuussa 2019 aloitin bloggaamisen Vaikuttajamedialla. Sitä ennen olin jonkin verran kirjoittanut blogia omaksi iloksi, mutten mitenkään säännöllisesti. Nyt ajattelin jakaa teille vuoden 2020 top 5 luetuinta postausta.
Top 5: pullukan juoksukoulu – täysin nollasta juoksijaksi?
Tämä postaus on vuoden viidenneksi luetuin. Se käsittelee nimensä mukaan omaa juoksukoulun aloittamista. En ole koskaan tykännyt juosta, koska peruskunto on niin huono enkä yksinkertaisesti jaksa. Haluaisin kuitenkin kohottaa juoksukuntoani ja päätin aloittaa omatoimisen ”pullukan juoksukoulun”. Olen kirjoittanut juoksukoulusta useamman postauksen, mutta tästä kaikki alkoi. Lue koko postaus Pullukan juoksukoulu – täysin nollasta juoksijaksi?
Top 4: Henriikan helpot – banaaniletut kolmella tavalla
Banaaniletut ovat helppoja, herkullisia ja nopeita tehdä. Tässä postauksessa on kolme erilaisia vaihtoehtoa letuille. Tai pikemminkin kolme eri ”vaikeustasoa”. Käy lukemassa ohjeet Henriikan helpot: Banaaniletut kolmella tavalla

Banaaniletut ja tuoreet marjat ovat loistava yhdistelmä
Top 3: intuitiivinen syöminen koitui kohtaloksi
Intuitiivinen syöminen ei ollut mun juttu jos näin voi sanoa. Mutta hei, kaikkea pitää kokeilla. Ja on varmasti ihmisiä joille tämä sopii, mutta minulle, ylipainoiselle naiselle jonka tavoitteena on vielä jollain tasolla painonpudotus, ei intuitiivinen syöminen ole hyvä vaihtoehto.
Intuitiivinen syöminen koitui kohtaloksi
Top 2: pakaralihaksen Aktivointi – herätä uinuvat pakarat
Olet varmasti joskus kuullut tai lukenut ”uinuvista pakaroista”. Käyt salilla, kyykkäät minkä jaksat, mutta et saa tuntumaa pakaroihin? Tai pakaroille tarkoitettu treeni tuntuu vain etureisissä. Voi olla, että sinulla on uinuvat pakarat eli etureisidominanssi. Etenkin naisilla tuo on hyvin yleinen ”ongelma”. Uinuvat pakarat saa kuitenkin heräteltyä, lue viisi vinkkiä miten Pakaralihkasen aktivointi – herätä uinuvat pakarat

Herätä uinuvat pakarat aktivoimalla ne
Top 1: nettideittailu ja sinkkuelämä
Ehdottomasti luetuin postaus tältä vuodelta oli nettideittailusta ja sinkkuelämästä. Kerroin omia kokemuksia nettideittailusta sekä siitä, miten kyllästynyt olin silloin nettideittailuun. Ja totta puhuakseni olen edelleen. Lue koko artikkeli Nettideittailu ja sinkkuelämä
Kiitos, että olet lukenut blogiani vuonna 2020, kun se heräsi henkiin. Toivon, että luet sitä vielä ensi vuonnakin. Onko sinulla jotain toiveita, joista haluaisit lukea? Nyt on sana vapaa 🙂
Lisäksi haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja rauhaisaa joulun aikaa.
-Henriikka
seuraa somessa

Osta lapsille vain turvallisia leluja ikärajat huomioiden
Kaupallinen yhteistyö: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES
Jokainen haluaa varmasti ostaa turvallisia leluja. Tiesitkö, että alle 3 vuotiaiden leluihin on tiukemmat turvallisuusvaatimukset kuin vanhempien lasten leluille? Mä en tiennyt ja siksi onkin hyvä puhua tästä aiheesta näin joulun kynnyksellä. Uskon nimittäin, että moni muukaan ei tiennyt.
Katsoin juuri jotain lelulehteä ja mietin joululahjaa omalle reilu 2 vuotiaalle kummipojalle. Löytyihän sieltä vaikka mitä kivaa, mutta en todellakaan katsonut mitään ikäsuosituksia. Ainoastaan joistain lautapeleistä, sillä olen miettinyt onko 2 vuotiaalle jo jotain pelejä. Ja tunnustan myös, etten koskaan ole ajatellut, miksi leluissa on ikärajat. Haluan kuitenkin ostaa turvallisia leluja, joten selaan nuo lelulehdet uudelleen ikärajat huomioiden.


Millainen on turvallinen lelu?
Lelut ovat tuoteryhmä, jossa turvallisuudelle asetetaan erityisvaatimuksia. Esimerkiksi lelujen sisältämät kemikaalit eivät saa vaarantaa lasten terveyttä ja näin ollen vaarallisimpien aineiden käyttöä leluissa on rajoitettu tai kielletty. Vaikka lelu täyttäisi lain asettamat vaatimukset, väärinkäytettynä se voi aiheuttaa vaaraa lapselle.
Kun olet ostamassa lelua, tarkista, että siinä on CE -merkintä, valmistajan ja maahantuojan nimi sekä osoite. Tarvittavat varoitukset ja käyttöohjeet ovat sekä suomeksi että ruotsiksi. Pehmoleluista tulisi löytyä myös hoito- ja pesuohjeet.
Alle 3-vuotiaille tarkoitetuista leluissa ei saa olla eikä siitä saa irrota pieniä osia, joihin lapsi voi tukehtua. Pienten lasten lelujen on oltava erityisen lujia, ja niiden on kestettävä heittämistä ja hakkaamista hajoamatta.
Muista myös, että lapsen ei tulisi koskaan leikkiä lelun pakkauksella vaikka se olisi miten kiva. Ohuissa muovipakkauksissa on tukehtumisvaara.

Näin ostat turvallisia leluja
Jos et ole vielä ostanut kaikkia joululahjoja ja listalla on leluja, suosittelen lukemaan seuraavat vinkit. Jokainen varmasti haluaa tehdä turvallisia leluostoksia.
- Käytä harkintaa, jos tilaat ulkomailta. Nettiosoitteen .fi ei automaattisesti tarkoita tuotteen olevan suomalainen. Tiedätkö mihin voit reklamoida, jos tuotteessa on vikaa ja se on ostettu ulkomailta?
- Älä osta tuote väärennöksiä! Jos valmistaja on tehnyt jonkin toisen tuotteesta kopion, mitenköhän mahtaa olla tuotteen turvallisuuden kanssa? Yleensä liian hyvä tarjous ollakseen totta ei ole totta. Jos voit saada muutamalla eurolla usean kympin tuotteen, tuote on väärennös.
Lisää turvallisista leluostoksista sekä lelujen turvallisuudesta voit lukea TUKES:n sivuilta.
Turvallisia leluostoksia!
-Henriikka
Lue myös
Joululahjavinkit hyvinvoinnin tukemiseen
Jouluna saa luvan kanssa herkutella?


0