Aivolaskimotukos – sairaus joka pysäytti
0Aivolaskimotukos ja siihen sairastuminen aiheutti viime viikolla paljon kysymyksiä, kun kerroin Instagramissa sairastuneeni vuonna 2012 siihen. Tämän vuoksi päätin kirjoittaa aiheesta blogiin ja kertoa teille oman tarinani alusta loppuun tukoksen kanssa.
Mikä on aivolaskimotukos?
Aivolaskimotukos eli sinustromboosi on harvinainen mutta potentiaalisesti vaarallinen tauti, jota esiintyy enimmäkseen nuorilla naisilla. Sairaudelle tyypillisiä oireita ovat päänsärky, kouristelu, näön heikkeneminen ja erilaiset neurologiset puutosoireet. Taudin vaaratekijöihin lukeutuvat muun muassa perinnölliset ja hankinnaiset tukosalttiutta lisäävät tilat, syöpätaudit, verisairaudet, tulehdukselliset systeemisairaudet, raskaus ja lapsivuodeaika, paikalliset ja yleisinfektiot, eräät lääkeaineet ja pään tai kaulan alueen vammat. Sairauden ilmaantuvuudeksi on arvioitu 3-4/1 000 000 aikuisväestössä. Taudin saaneet ovat tyypillisesti nuoria aikuisia; ilmaantuvuuden huippu on 20-30 ikävuoden välillä. Kolme neljäsosaa sairastuneista on naisia (Lähde Duodecim lehti).
Kuva: Pixabay
Väärä diagnoosi
Kaikki alkoi maaliskuun lopulla 2012. En ollut juuri koskaan kärsinyt pääkivusta, mutta nyt pääkipu oli lähes päivittäistä. Kipu oli enemmän oikealla puolella päätä ja tietyt asennot pahensivat kipua. Kävin 2-3 kertaa työterveyslääkärillä, joka diagnosoi minulle migreenin. Kokeilin useaa eri migreeniin tarkoitettua täsmälääkettä, mutta kipu palasi aina uudelleen. Kävin kertaalleen päivystyksessä, jossa sain suonensisäisesti lääkkeitä migreeniin. En muista miten pitkään tuon jälkeen pääkipu oli poissa, mutta ei kauan. Lopulta pääkipu alkoi olla sietämätöntä ja menin jälleen päivystykseen. Muistan, miten kerroin että jos tätä kipua ei saada lakkaamaan, hyppään parvekkeelta alas jolloin kipu varmasti loppuu. Tuolta istumalta sain lähetteen tyksiin magneetti kuvaan.
Diagnoosina aivolaskimotukos
Tyksissä kävin magneettikuvassa (varjoainekuvaus) ja sieltä löytyi aivolaskimotukos oikealta puolelta. Tilanne oli tavallaan helpotus, että sain diagnoosin, mutta samalla pelotti. Tukos, aivoissa, mitä nyt? Muistan makaneeni päivystyksessä yksin ja mietin, mitä nyt tapahtuu. Eipä siinä kauan tarvinnut miettiä mitä tapahtuu, kun alkoi tapahtua. Mut vietiin neurologian valvontaosastolle. Sellainen iso huone, jossa oli muistaakseni neljä paikkaa. Verhoilla sai näköesteen, mutta siihen se jäi.
Tukos hoidettiin liuottamalla nesteillä. Molempiin käsiin laitettiin kanyylit ja nesteet tippumaan. Samalla laitettiin virtsakatetri ja ilmoitettiin etten saa liikkua sängystä mihinkään. En edes vessaan. Aluksi en saanut nousta edes kunnolla istumaan esim ruokailujen yhteydessä vaan jouduin syömään sängyssä puoli-istuvassa asennossa. Minulta otettiin verikokeita useita. Myös jonkinlainen geenitesti, jossa selvitettiin mahdollisia geeneistä johtuvia syitä tukokselle. Niitä ei kuitenkaan löytynyt ja tukoksen syyksi epäiltiin yhdistelmä E-pilleriä sekä ylipainoa.
Siinä sitten makoiltiin useampi päivä. Ihan tarkkaan en muista monta päivää valvonnassa meni ennen kuin pääsin tavalliselle osastolle. Alkuun en saanut liikkua mihinkään ilman hoitajaa ja wc:hen piti pyytää hoitaja mukaan, koska piti mennä pyörätuolilla. En siis saanut kävellä lainkaan. Pikkuhiljaa sain lisää ”lupia” ja sain alkaa liikkua omatoimisesti. Kun kaikki luvat oli tulleet ja niistä selviydyin, pääsin vihdoin kotiin. Tavallisella osastolla meni myös useampi päivä.
AivolasKimotukoksen kanssa kotiin
Sain lääkityksen myös kotiin. Alustavasti sanottiin, että 6kk pitää syödä verenohennuslääkettä, Marevania. Tämän jälkeen otetaan aivoista kontrollimagneettikuva, josta selviää jatkot. Ihan yksinkertaista ei ollut lääkityksen kanssa kotona. Marevanin käytön aikana pitää seurata INR arvoa ja jouduin aluksi käymään labroissa useamman kerran viikossa. INR arvo ei meinannut pysyä viitearvoissa ja lääkitystä jouduttiin säätämään todella paljon. Lopulta löytyi oikea annos ja INR arvo saatiin pysymään tavoitteissa. 6kk:n päästä kävin uusissa kuvissa ja lääkärin vastaanotolla. Tukos oli kokonaan liuennut ja lääkitys voitiin lopettaa. Tämän jälkeen ei ole ollut asian tiimoilta enää lääkärissä käyntejä.
Vointi nykyään
Kaikesta tuosta jäi itselle migreeni. Se on hyvin epäsäännöllinen, mutta viimeisen vuoden aikana ollut suht usein. Olen yhdistänyt sen maskin käyttöön. Etenkin töissä, kun maskia pitää pitkään, huomaan päänsäryn tulevan todella helposti.
Vuoden 2019 syksyllä oli todella paha migreenikierre. Siinä vaiheessa ajatuksissa kävi jos tukos olisi tullut uudelleen. Onneksi lääkärit kuulivat huoleni ja pää kuvattiin varoiksi. Mitään ei onneksi löytynyt ?? Joka kerta, kun migreeni tulee päälle, muistan tuon kevään 2012 pääkipuineen. Onneksi nykyään migreeni on suht harvinainen vieras, mutta joka kerta, kun se tulee, se saa ajatukset pintaan.
Haluatko kysyä jotain aivolaskimotukoksesta? Vastaan mielelläni kysymyksiin.
-Henriikka
lue myös
Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli
seuraa somessa
Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla
Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla on varmasti monelle alalla työskentelevälle tuttu asia. Koetaan, että pitäisi olla tietyn muotoinen ja mallinen, jotta voisi työskennellä hyvinvointialalla. Eletään vuotta 2021 ja tuntuu edelleen, että osa arvottaa ihmisen ammattimaisuuden ja osaamisen ulkonäön perusteella. Personal trainer ei voi olla pätevä, jos ei näytä fitness urheilijalta. Ravintovalmentaja ei voi olla uskottava, jos on ylipainoinen yms. Joten onko ihme, jos ulkonäköpaineet hyvinvointialalla on jokapäiväinen murhe osalle ammattilaisia? Mikä on mun mielestä äärettömän surullista ja ikävää.
Ulkonäköpaineet läsnä päivittäin omassa elämässä
Itse olen ravintovalmentaja, jolla on ylipainoa. Ja vielä aika paljonkin. Jopa niin paljon, että olen hakeutunut lihavuusleikkauspolulle. Se miltä näytän tai mitä painan, ei kuitenkaan poista sitä ammattitaitoa joka minulla on liittyen ravitsemukseen ja valmennukseen liittyen elämäntapamuutoksen aloitukseen. Diilin voittaja Sointu sanoi hienosti: ”ei sitä tissien täytettä ole aivosoluista otettu”. Kuten ei omalla kohdallakaan aivosolut ole muuttuneet rasvaksi tai selluliitiksi.
Toisaalta taas olen miettinyt, voinko olla pätevä ravintovalmentaja jos olen käynyt lihavuusleikkauksessa? Kun ensimmäisen kerran kerroin asiasta blogissa, sain monenlaisia vastauksia. Toisten mielestä olisin ”huijari” koska en pystynyt itse elämään kuten opetan. Toisten mielistä olin / olen rohkea, kun uskallan kertoa asiasta avoimesti. Muutama kommentti jäi erityisesti mieleen. Lihavuusleikattuja alkaa olla yhä enemmän ja enemmän väestössä ja asiasta uskalletaan puhua. Myös nämä leikatut saattavat kaivata ravintovalmentajaa leikkauksen jälkeen. Ja mikä olisi parempi ravintovalmentaja heille, kun henkilö, joka on käynyt saman polun ja tietää mistä puhuu? Vertaistuki on tärkeää asiassa kuin asiassa.
Mitäpä jos jatkossa keskitytään henkilön ammattitaitoon sen sijaan että arvotetaan häntä ulkonäön perusteella? Tuskin kukaan ajattelee lääkärin olevan epäpätevä jos on ylipainoinen joten miksi personal trainer olisi? Mitä ajatuksia ulkonäköpaineet hyvinvointialalla herättää sinussa? Tai ylipäänsä ulkonäköpaineet?
-Henriikka
Lue myös
Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä