Hae
Henriikka Johanna

Miksi puhun avoimesti lihavuusleikkauksesta?

Miksi puhun lihavuusleikkauksesta näin avoimesti ja henkilökohtaisesti on kysymys, joka minulle esitetään aina silloin tällöin. Kerroin ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, että olen harkinnut lihavuusleikkausta ja se sai todella hyvän vastaanoton. Oikeastaan tuolloin päätin, että kerron hyvin avoimesti asiasta ja puhun lihavuusleikkauksesta kaiken mahdollisen oman kokemuksen kautta. Miksi? Koska kenenkään ei pitäisi hävetä asiaa!

Lihavuusleikkauksen häpeä

Olen Facebookissa useammassa ryhmässä mukana, jotka käsittelevät lihavuusleikkausta. Tuossa suljetussa ryhmässä moni uskaltaa puhua leikkauksesta, mutta todella harva uskaltaa puhua siitä julkisesti. Olen lukenut ja kuullut, että todella moni ei ole kertonut kuin muutamalla ihmisille, että on menossa lihavuusleikkaukseen. Suurin syy tähän on varmasti häpeä ja epäonnistumisen leima, jonka ihminen saa kertoessaan olleensa lihavuusleikkauksessa. Pelkoa siitä, että aletaan arvostelemaan omiia valintoja, aletaan haukkua epäonnistuneeksi, kerrotaan miten olisi pitänyt laihduttaa yms. Ja tämän tabun / stigman haluan poistaa asian ympäriltä ja sen vuoksi puhun lihavuusleikkauksesta P A L J O N.

Puhun lihavuusleikkauksesta

puhun lihavuusleikkauksesta jatkossakin

Olen itsekin saanut ilkeitä viestejä siitä, miten olen käynyt leikkauksessa. Olen joutunut perustelemaan päätöstäni moneen kertaan, etenkin kun kävin Virossa leikkauksessa. Olen kuullut, miten en voi olla ravintovalmentaja, kun olen käynyt leikkauksessa. Mutta kaikkien näiden ikävien viestien lisäksi olen saanut myös älyttömän paljon positiivista palautetta. Olen myös saanut lukuisia viestejä siitä, miten asiaa pitkään miettinyt henkilö on vihdoin uskaltanut ottaa ensimmäisen askeleen kohti lihavuusleikkausta ja on varannut ensimmäisen lääkärikäynnin. Tai miten joku on alkanut miettimään leikkausta tosissaan, kun olen jakanut omia kokemuksia asiasta. Moni viesti on myös sisältänyt kannustusta ja tsemppausta. Erityisen kiitollinen olen viesteistä, jossa on kiitetty siitä, miten avoimesti asiasta puhun ja kerron asiasta rehellisesti. Tämän takia haluan puhua nyt ja jatkossakin lihavuusleikkauksesta. Tuo leikkaus on muuttanut maailmani viimeisen kuuden kuukauden aikana täydellisesti. Tavalla, jota en olisi uskonut.

Haluatko tietää jotain leikkauksesta? Kysy ihmeessä, vastaan mielelläni.

-Henriikka

lue myös

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

Lihavuusleikkaus Q & A

3 + 1 syytä mennä Viroon lihavuusleikkaukseen

Lihavuusleikkaus Q & A – osa 2

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Olenko onnellisempi 45kg laihempana?

Onko ihminen onnellisempi laihempana? Tiedän, kuulostaa ehkä hieman typerältä kysymykseltä. Eihän paino liity mitenkään siihen miten onnellinen ihminen on. Onnellisuuteen vaikuttaa niin moni tekijä sekä asia ja lisäksi jokainen meistä kokee onnellisuuden eri tavalla. Mutta olenko silti onnellisempi nyt, kun olen 45kg laihempi? Tai voinko olla vielä onnellisempi, kun painoa on tippunut vaikka 60kg?

Onnellisempi laihempana?

On hieman outoa tai jopa noloa myöntää, mutta itse koen olevani onnellisempi nyt 45kg laihempana kuin ennen lihavuusleikkausta. Jouduin miettimään asiaa pitkään, voinko tällaisesta edes puhua. Koen tämän olevan kuitenkin tärkeä asia omassa elämässä, joten halusin kirjoittaa siitä myös muille. Olenhan muutenkin hyvin avoimesti puhunut leikkauksesta ja siihen liittyvistä asioista.

Suurin ”syy” tämän hetkiseen onnellisuuteen on yksinkertaisesti se oma fiilis ja tyytyväisyys itseensä. Vaikka olin pääasiassa tyytyväinen itseeni ennen leikkausta, olin myös ajoittain hyvin epävarma itsestäni sekä jollain taivalla myös ahdistunut omasta peilikuvasta. Jokainen pudotettu kilo tai gramma tuo itselle onnistumisen tunteen joka saa aina hymyn huulille. En edes muista, koska olisin painanut näin ”vähän” joten siitä on aikaa kun peilikuvasta on heijastunut takaisin tämän kokoinen nainen. Ja onnelliseksi tekee myös suureksi jääneet vaatteet sekä uudet, huomattavasti pienemmät vaatteet. Henkilö, joka ei ole koskaan pudottanut suuria määriä painoa ei ehkä osaa samaistua tähän tunteeseen ja sitä on myös äärettömän vaikea selittää tai kuvailla. Se on asia, joka pitää kokea itse.

Onnellisempi laihempana

Saanko olla onnellisempi laihempana?

Tämä on asia, joten olen paljon miettinyt. Tuntuu, että painonpudotuksesta ei saisi puhua tai olla iloinen pudotetuista kiloista. Ei saisi ihannoida laihduttamista ja tukea laihdutuskulttuuria. Itselle painonpudotus ja laihduttaminen oli ja on edelleen kuitenkin välttämätöntä. Vaikka olin kaikin puolin terve VIELÄ, en usko että olisin sitä enää kovin pitkään ollut. Se, että nyt olen pudottanut laihdutusleikkauksen myötä painoa reilusti, tekee minut onnelliseksi. Nurkan takana ei ole heti vaanimassa tyypin 2 diabetes, uniapnea, korkea verenpaine yms. Saan elää terveenä toivottavasti monta vuotta, joten se jos mikä tekee onnelliseksi ja iloiseksi.

-Henriikka

lue myös

Mitkä asiat ovat muuttuneet lihavuusleikkauksen jälkeen?

Syömisen pelko sosiaalisissa tilanteissa

Miltä liikunta tuntuu lihavuusleikkauksen jälkeen?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa