Miten pää on pysynyt mukana painon pudotessa?
Usein mietitään, miten saada pää pysymään mukana painon pudotessa. Uskotaan, että omalle peilikuvalle sokaistutaan, ei huomata omaa painonpudotusta ja koetaan, että ollaan edelleen lihavia / ylipainoisia vaikka painoa olisi pudonnut kymmeniä kiloja. Miten olen itse kokenut tämän? Onko minulla pää pysynyt mukana painon pudotessa?
Pää pysyy mukana toistaiseksi
Itsellä ei ole ainakaan toistaiseksi ollut mitään ongelmia sen suhteen, että pää ei pysy mukana tai en ”tajua”, että olen pudottanut painoa yhden pienen ihmisen verran. Olen alusta asti ottanut paljon kuvia matkan varrella, joita vertaamalla saa aika hyvän käsityksen omasta muutoksesta. Myös liian isoksi käyneet vaatteet auttavat ymmärtämään, että painoa on pudonnut.

Kävin lihavuusleikkauksessa Virossa, Bariatirc Services nimisellä klinikalla. Koska polkuni leikkaukseen oli varsin lyhyt verrattuna julkisen puolen leikkauspolkuun, sain erilaisissa Facebook ryhmissä kuulla siitä, miten pääni ei tulisi pysymään muutoksessa mukana. Monet olivat sitä mieltä, että pidempi polku ja tasaisesti ennen leikkausta pudotettu paino olisi parempi vaihtoehto oman psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Olin tuolloin jo melko varma, että itsellä pysyy pää mukana hommassa koko ajan. Miksi olin niin varma?
Uskon siihen olevan montakin syytä. Ensinnäkin olin paljon, siis todella paljon lukenut leikkauksesta, sen hyödyistä, haitoista, elämästä leikkauksen jälkeen ja oikeastaan kaiken mitä netistä vaan aiheesta löytyi. Itselle leikkaus ei ollut mikään hetken mielijohde vaan olin pohtinut asiaa todella paljon. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2019.
En myöskään usko, että hyvin tiheään otetuista kuvista on aikanaan projektissa ollut haittaa. Niiden avulla pystyn todella helposti huomaamaan muutoksen, jonka olen jo nyt saanut aikaan. Vaikka niiden ennen kuvien katsominen tekee hieman pahaa ja saa tajuamaan miten iso olen ollut, olen todella tyytyväinen, että olen niitä ottanut. Ja tulen ottamaan myös jatkossa.

Olen myös koko ajan tiedostanut, että tarvittaessa varaan ajan ravitsemusterapeutille tai psykologille jos jokin asia alkaa vaivata tai muodostuu ongelmaksi. Psykologille ajan varaamista olen harkinnut tosissani, kun leikkauksesta on kulunut reilu vuosi. Silloin painoa on tippunut niin paljon, että voisi olla hyvä keskustella asiasta ammattilaisen kanssa. Vaikka en koe itsellä toistaiseksi ainakaan olevan mitään hankaluuksia tai ongelmia, uskon että muutama tapaaminen ammattilaisen kanssa ei ainakaan tilannetta pahenna.
-Henriikka
lue myös
Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa
Lihavuusleikkauksen haittapuolet – onko niitä?
Pudotettuja kiloja ja roikkuvaa nahkaa
seuraa somessa
Lihavuusleikkauksesta 6kk – miten menee
Tällä viikolla tuli lihavuusleikkauksesta 6kk. Aika on mennyt todella nopeasti ja tuntuu, että vasta oli syyskuu ja olin menossa leikkaukseen. Kaikki tuo alun jännitys, uuden opettelu ja ruokailutapojen muuttaminen on vain muisto. Nyt uudet ruokailutavat tulevat jo ”selkärangasta” eikä joka ateriaa tarvitse miettiä normaalia enempää. Olen siis päässyt hyvin vauhtiin Henriikka 2.0:n kanssa.

Lihavuusleikkauksesta 6kk – mikä on muuttunut?
Lyhyt vastaus tähän olisi: kaikki! Tämän 6kk:n aikana olen joutunut opettelemaan uusia tapoja juurikin syömisen suhteen: syödä pitää hitaammin kuin aiemmin, juoda ei voi samaan aikaan kuin syö (pieniä kulauksia voin välillä syömisen yhteydessä ottaa), pitää huolehtia säännöllisestä syömisestä, syödä riittävästi proteiinia sekä muistaa ottaa päivittäin vitamiinit ja ravintolisät. Nämä asiat ovat itseltä vaatinut eniten opettelua. Nyt, kun lihavuusleikkauksesta on kulunut 6kk, alkaa nämä asiat sujua huomattavasti helpommin kuin alkuaikoina.
Ulkoiset muutokset
Ulkoiset muutokset ovat niitä, jotka muut huomaa ehkä helpoiten. Etenkin tässä vaiheessa, kun painoa on pudonnut 45kg. Vanhat vaatteet roikkuvat päällä ja olen joutunut ostamaan pienempiä vaatteita. Aiemmin vaatteet olivat kokoa 3XL, joskus jopa 4xl. Nyt ostin vaatteita joiden kokolapussa oli xl. Oli hämmentävä tunne, kun niin pieneltä näyttänyt vaate sujahti päälle ja oli sopivan kokoinen.
Hieman ikävämpi asia ulkoiseen muutoksen liittyen ovat ohentuneet hiukset. Minulla on aina ollut todella paksut ja tuuheat hiukset. Noh, nyt se on selvästi ohuempi. Ja sen huomaa. Ainakin itse. Kampaajalleni valitin asiasta ja hänen mielestä ei pidä olla huolissaan. Hiuksia on edelleen reilusti enemmän kuin keskiverto suomalaisella. Joten ei tässä onneksi olla kaljuuntumassa. Ja uutta hiusta on alkanut jo kasvaa tilalle.

Sisäiset muutokset
Olen aiemminkin kertonut, että itselle tässä muutoksessa on tärkeämpää sisäiset muutokset kuin ulkonäkö ja siihen liittyvät asiat. Voin henkisesti paljon paremmin kuin 6kk sitten. Olen paljon iloisempi, hymyilen enemmän, teen enemmän asioista ja jaksan paljon paremmin niin arjessa kuin treeneissä. On niin paljon kivempaa liikkua, koska se on päivä päivältä helpompaa. Ja kaiken kruununa, mä rakastan itseäni myös päivä päivältä enemmän.
-Henriikka
Lue myös
Mitkä asiat ovat muuttuneet lihavuusleikkauksen jälkeen?
Miltä liikunta tuntuu lihavuusleikkauksen jälkeen?


0