Hae
Henriikka Johanna

Miksi puhun avoimesti lihavuusleikkauksesta?

Miksi puhun lihavuusleikkauksesta näin avoimesti ja henkilökohtaisesti on kysymys, joka minulle esitetään aina silloin tällöin. Kerroin ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, että olen harkinnut lihavuusleikkausta ja se sai todella hyvän vastaanoton. Oikeastaan tuolloin päätin, että kerron hyvin avoimesti asiasta ja puhun lihavuusleikkauksesta kaiken mahdollisen oman kokemuksen kautta. Miksi? Koska kenenkään ei pitäisi hävetä asiaa!

Lihavuusleikkauksen häpeä

Olen Facebookissa useammassa ryhmässä mukana, jotka käsittelevät lihavuusleikkausta. Tuossa suljetussa ryhmässä moni uskaltaa puhua leikkauksesta, mutta todella harva uskaltaa puhua siitä julkisesti. Olen lukenut ja kuullut, että todella moni ei ole kertonut kuin muutamalla ihmisille, että on menossa lihavuusleikkaukseen. Suurin syy tähän on varmasti häpeä ja epäonnistumisen leima, jonka ihminen saa kertoessaan olleensa lihavuusleikkauksessa. Pelkoa siitä, että aletaan arvostelemaan omiia valintoja, aletaan haukkua epäonnistuneeksi, kerrotaan miten olisi pitänyt laihduttaa yms. Ja tämän tabun / stigman haluan poistaa asian ympäriltä ja sen vuoksi puhun lihavuusleikkauksesta P A L J O N.

Puhun lihavuusleikkauksesta

puhun lihavuusleikkauksesta jatkossakin

Olen itsekin saanut ilkeitä viestejä siitä, miten olen käynyt leikkauksessa. Olen joutunut perustelemaan päätöstäni moneen kertaan, etenkin kun kävin Virossa leikkauksessa. Olen kuullut, miten en voi olla ravintovalmentaja, kun olen käynyt leikkauksessa. Mutta kaikkien näiden ikävien viestien lisäksi olen saanut myös älyttömän paljon positiivista palautetta. Olen myös saanut lukuisia viestejä siitä, miten asiaa pitkään miettinyt henkilö on vihdoin uskaltanut ottaa ensimmäisen askeleen kohti lihavuusleikkausta ja on varannut ensimmäisen lääkärikäynnin. Tai miten joku on alkanut miettimään leikkausta tosissaan, kun olen jakanut omia kokemuksia asiasta. Moni viesti on myös sisältänyt kannustusta ja tsemppausta. Erityisen kiitollinen olen viesteistä, jossa on kiitetty siitä, miten avoimesti asiasta puhun ja kerron asiasta rehellisesti. Tämän takia haluan puhua nyt ja jatkossakin lihavuusleikkauksesta. Tuo leikkaus on muuttanut maailmani viimeisen kuuden kuukauden aikana täydellisesti. Tavalla, jota en olisi uskonut.

Haluatko tietää jotain leikkauksesta? Kysy ihmeessä, vastaan mielelläni.

-Henriikka

lue myös

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

Lihavuusleikkaus Q & A

3 + 1 syytä mennä Viroon lihavuusleikkaukseen

Lihavuusleikkaus Q & A – osa 2

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Lihavuusleikkauksesta 6kk – miten menee

Tällä viikolla tuli lihavuusleikkauksesta 6kk. Aika on mennyt todella nopeasti ja tuntuu, että vasta oli syyskuu ja olin menossa leikkaukseen. Kaikki tuo alun jännitys, uuden opettelu ja ruokailutapojen muuttaminen on vain muisto. Nyt uudet ruokailutavat tulevat jo ”selkärangasta” eikä joka ateriaa tarvitse miettiä normaalia enempää. Olen siis päässyt hyvin vauhtiin Henriikka 2.0:n kanssa.

Lihavuusleikkauksesta 6kk

Lihavuusleikkauksesta 6kk – mikä on muuttunut?

Lyhyt vastaus tähän olisi: kaikki! Tämän 6kk:n aikana olen joutunut opettelemaan uusia tapoja juurikin syömisen suhteen: syödä pitää hitaammin kuin aiemmin, juoda ei voi samaan aikaan kuin syö (pieniä kulauksia voin välillä syömisen yhteydessä ottaa), pitää huolehtia säännöllisestä syömisestä, syödä riittävästi proteiinia sekä muistaa ottaa päivittäin vitamiinit ja ravintolisät. Nämä asiat ovat itseltä vaatinut eniten opettelua. Nyt, kun lihavuusleikkauksesta on kulunut 6kk, alkaa nämä asiat sujua huomattavasti helpommin kuin alkuaikoina.

Ulkoiset muutokset

Ulkoiset muutokset ovat niitä, jotka muut huomaa ehkä helpoiten. Etenkin tässä vaiheessa, kun painoa on pudonnut 45kg. Vanhat vaatteet roikkuvat päällä ja olen joutunut ostamaan pienempiä vaatteita. Aiemmin vaatteet olivat kokoa 3XL, joskus jopa 4xl. Nyt ostin vaatteita joiden kokolapussa oli xl. Oli hämmentävä tunne, kun niin pieneltä näyttänyt vaate sujahti päälle ja oli sopivan kokoinen.

Hieman ikävämpi asia ulkoiseen muutoksen liittyen ovat ohentuneet hiukset. Minulla on aina ollut todella paksut ja tuuheat hiukset. Noh, nyt se on selvästi ohuempi. Ja sen huomaa. Ainakin itse. Kampaajalleni valitin asiasta ja hänen mielestä ei pidä olla huolissaan. Hiuksia on edelleen reilusti enemmän kuin keskiverto suomalaisella. Joten ei tässä onneksi olla kaljuuntumassa. Ja uutta hiusta on alkanut jo kasvaa tilalle.

Lihavuusleikkauksesta 6kk

Sisäiset muutokset

Olen aiemminkin kertonut, että itselle tässä muutoksessa on tärkeämpää sisäiset muutokset kuin ulkonäkö ja siihen liittyvät asiat. Voin henkisesti paljon paremmin kuin 6kk sitten. Olen paljon iloisempi, hymyilen enemmän, teen enemmän asioista ja jaksan paljon paremmin niin arjessa kuin treeneissä. On niin paljon  kivempaa liikkua, koska se on päivä päivältä helpompaa. Ja kaiken kruununa, mä rakastan itseäni myös päivä päivältä enemmän.

-Henriikka

Lue myös

Mitkä asiat ovat muuttuneet lihavuusleikkauksen jälkeen?

Miltä liikunta tuntuu lihavuusleikkauksen jälkeen?

Uusi minä – Henriikka 2.0

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa